Nuorisoseura julkaisi alkuaikoinaan melko säännöllisesti käsinkirjoitettua YRITYS nimistä seuralehteä. Lehtiä on tähän päivään säilynyt lähes parikymmentä numeroa. Seuran jäsenet kirjoittivat lehteen vuorollaan erilaisia tarinoita, runoja yms. Näistä lehdistä on helppo havaita miten erilaisia arvot ja elämänkatsomukset olivat lähes sata vuotta sitten. Seuraava tarina lienee ajalle tyypillinen perinnetarina, jollaisilla pyrittiin pitämään yllä hyviä tapoja ja moraalia.  

Tämän tarinan on kirjoittanut Jooseppi Takasalo (salanimi) Kimonkylän Nuorisoseuran lehteen maaliskuulla 1916. Kopioitu 2007 -vp- 

RISTINMERKKI   

Ennen alkulähteitään Lippinginoja haarautuu Heinsuon ja Rapasuon virroiksi. Tästä haarautumasta noin sataviisikymmentä metriä alaspäin tämän ojan oikealla rannalla on kirkasvetinen lähde.

Jos tästä lähteestä vetää suoran viivan Lippinginmäen kären länsipäähän, leikkaa tämä viiva Heinsuohon johtavan tien.

Tämän leikkauksen kohdalla aivan tien vieressä vielä meidän päiviimme asti on ollut oikean jättiläispuun kanto, jonka vasta eräs vielä elossa oleva kiersi ylös kuletti kotiaan, pilkkoi pieneksi ja kuivasi joulutervaksiksi saunan parvessa josta sitten joulukestiin lähtiessään heitti kantturat rekeensä joulutuomisiksi. Näistä kestitalossa sytytettiin roihuava takka jouluillan iloa lisäämään ja joulutunnelmaa kohottamaan.

Kun jouluateria oli syöty ja virsi kiitokseksi veisattu, kokoontui vanhempi väki tervapopan ympärille tarinoimaan lapsien lyödessä leikkiä jouluoljilla.

Silloin enoni kertoi seuraavan kaamean tarinan, tarinan joka on kulkenut vanhemmilta lapsille ties kuinka moneen polveen.

Kun ennen muinoin ehkä monta sataa vuotta sitte, kulki Oivarinmäeltä Heinsuohon, kiinnitti kulkijan huomion Lippingin kohdalla salskea honka, oikea jättiläinen, metsän uljas kuningas, jonka tuuhea latvus yli muiden  pilviä tavoitteli. Kerran silmiinsä saatuaan mahdoton ihailevaa katsettaan siitä muuanne siirtää, niin tenhosi uhkeudellaan katsojan mielen. Mutta kohdalle päästyä, luo tultua kiinnittyi huomio paksukaarnaisessa tyvessä, noin rinnan korkeudella maasta olevaan ,,ristinmerkkiin”.

Jos yksin kuljit, jouduit ehdottomasti mietiskelemään mikä merkitys mahtanee siinä olla, että ristinmerkki on siihen leikattu. Jos oli seuralainen, niin teitpä hänelle kysymyksen ,,Mitä tarkoittaa tuo risti tuossa?”

Silloin kuulit seuraavan kertomuksen.

Eräässä rikkaassa talossa oli muinoin nuori, kaunis ja korea tytär, joka oli niin ihana kuin Saaronin lilja ja suloinen kuin paratiisin hedelmäpuu. Ei tietty toista hänen vertaistaan. Kaikki häneen ihastuivat. Nuorukaiset ensisilmäyksellä rakastuivat, moni omakseen ottaa tahtoi. Kosijoita kävi paljon, läheltä ja kaukaa, rikkaita ja mahtavia, mutta kaikki saivat tyhjin toivein palata. Sillä tyttö oli jo aikaisin valintansa tehnyt, oli valinnut sydämensä säilyttäjäksi köyhän maattoman pojan, lapsuutensa leikkitoverin, jolle hän tiesi olevansa vielä enemmän kuin kaikille muille, mutta joka oli niin kaino että tuskin salaakaan uskalsi häntä omakseen unelmoida. Hänen omansa hän tahtoi ikuisesti olla.

Kuultuaan tyttärensä valinnasta isä raivostui eikä tahtonut kuulla siitä asiasta saanaakaan . sillä hänkin oli ainokaiselleen valinnut arvoaan vastaavan kylän rikkaimman pojan. Mutta kun ei saanut tytärtään millään keinolla taipumaan, suostui hän, vaikka ehkä vastenmielisesti tyttärensä valintaan.

Alettiinpa valmistella häitä. Kiire oli kuten häitten edellä, ei ainoastaan morsiamen talossa, vaan vieläpä kylälläkin. Kyläläisillä oli suuri huoli siitä ettei kukaan olisi tarvinnut oikeiden häävaatteiden puutteessa pois jäädä. Häitä odotettiin ja toivottiin. Suurenmoiset niistä piti tullakin , morsiamen arvoiset.

Oli kuitenkin eräs, sama jonka isä oli tyttärelleen valinnut, joka ei näitä häitä odotellut, vaan tahtoi tehdä kaikkensa ettei niitä milloinkaan pidettäisi. Se sama mies kulki sitte synkkänä ja rauhattomana, harvoin näyttäytyen muille ihmisille, kunnes muutamien vuosia myöhemmin tämän männyn kohdalla tässä tiellä löydettiin kuolleena. Nähtävästi väkivaltaisen kuoleman kärsineenä joko itsensä tai muiden aiheuttamana. Siitä siis tuo risti?

Ei ihan siitä. Hän oli väärän valan tähden julistettu kelmiksi, joten häntä ei tarvinnut siunattuun maahan haudata, vaan tuohon männyn juurelle kaivettiin kuoppa, johon hänet haudattiin. Kauhua hän herätti eläissään, vielä enemmän kuoltuaan, sillä hänen päänsä ei pysynyt haudassa, vaan aina nousi maan päälle. Vasta kun Munakallion rakuuna tuli ja hautasi sen sekä teki tuon ristinmerkin jolla siunasi hänet, sai hänen ruumiinsa rauhan….? Sen yksin Jumala tiennee.

Siitä siis tuo ristin merkki. Sen takia on tämä mänty saanut kasvaa näin vanhaksi ja olla varoittajana jälkeen tuleville polville, että huonosti eletyllä elämällä on huono loppu.

Kertoja vaikeni.

Odotukseen kyllästyneenä kysyimme,,Tuliko niitä häitä?”

Vastauksen viipymisestä arvioimme jo vastauksen laadun. Se vain ikään kuin sinetöi sen kun se vihdoin kuului.  Ei tullut. Niitä häitä koskaan pidetty. Ja taas hän vaikeni. Kiiruhdimme. Kertokaa! Kertokaa! Minkä tähden?

En sitä kuvailla saata, ehkä ei liene tarpeellistakaan niin surullista se on, mainitaan ainoastaan, että morsiamen muutamia päiviä ennen piti kuljettaa karjan kotia, mutta tulikin yksin vaatteet repaleisina, kasvot kauhun vääristäminä, silmissä hurja kiilto. Hän pelkäsi ihmisiä, eritoten miehiä, isäänsä, vieläpä sulhastaankin. Voitte arvata silloin sulhasen tuskan, kun hän koetti tyynnyttää ja rauhoittaa morsiantaan, mutta tämä häntä peläten pakeni huutaen,,Ryöstää, ryöstää!”

Huomaatte kai että morsiamesta oli tullut mielipuoli. Morsiamen tavoittelija todistettiin mielipuolisuuden aiheuttajaksi.
—————————————————-